Näitä on sitten suunniteltu ja suunniteltu...

Tulos ei todellakaan ole suunnitelmien mukainen, aikataulut meni pieleen enkä saanut kakkuihin niin paljon aikaa kun olisin halunnut (ja tarvinnut). Kaikki ei muutenkaan mennyt ihan putkeen, tarkoitus oli tehdä kaksikerroksinen kakku mutta suunnitelma muuttui viime tingassa kun pikkukakku ei ollutkaan hyytynyt vaan meinasi hajota käsiin kun yritin nostaa.

Tämän seurauksena isonkin kakun koristeluidea meni pieleen, enkös ollut ehtinyt laittaa isoon kakkuun marsipaanin päälle ja laittaa siihen tukikepit pikkukakkua varten. Eli reikää täynnänsä koko ison kakun pinta, ei auttanut kun lätkiä koristeet niin että peittivät reiät. Lopputulos siis on sekava eikä ollenkaan sellainen kun suunnittelin, mutta vieraat tykkäsi silti ja vaikka ei omaa silmää miellytä niin lastenjuhliin saa ollakin paljon koristeita 

Anteeksi, kuvia tulee hirveä määrä kun en osaa päättää mitä laitan 

Ensimmäistä kertaa päällystin koko kakun marsipaanilla ja juu, olis kannattanut harjoitella etukäteen 

Meni aika kauan että keksittiin toimiva tapa, loppupeleissä mieskin oli vaivaamassa ja kaulimassa ja nostamassa. Tarkoitus oli laittaa marsipaani pikkukakunkin päälle, mutta luovutin suosiolla ja laitoin kermat reunoille.

Kreemin kanssa oli enemmänkin ongelmia, laitoin korkeat täytekerrokset ja en meinannut millään saada kreemiä kakun sivuilta tarttumaan täytteen päälle. Onko siihen jotain kikkaa? Eikä todellakaan tullut edes tasaista jälkeä kun kiireessä yritin sen kanssa pelata.

Iso kakku oli 26 cm sokerikakkupohja, täytteenä kotimaista pakastemansikkaa soseena ja seassa tuoretta ulkomaista mansikkaa pieneksi pilkottuna sekä GoGreen vispiä ja Oatlyn vaniljakastiketta. Hyydytetty liivatteella jota ei siis ollut tarpeeksi. Pohjan päällä ihan ohut sipaisu mansikkahilloa ja ohut kerros soseutettua banaania. Koristeet marsipaanin ja sokerimassan sekoitusta, ruoho voikreemiä ja spritsaukset pikeeriä.

Pikkukakku on 18 cm sokerikakkupohja jossa samat täytteet kuin isossakin, reunapursotukset GoGreen vispillä.

Koristelut tein todella kiireellä juhlapäivän aamuna ja sen ovat kyllä näköisetkin... Niin moneen asiaan en ole ollenkaan tyytyväinen, mutta toisaalta pitäisi olla haukkaamatta liian isoa palaa jos virheille ei ole varaa.

Tässä tuli monta ihan uutta asiaa yhdellä kertaa ja osaan todella arvostaa enemmän kaikkia upeiden kakkujen tekijöitä